torstai 5. marraskuuta 2020

MITÄ IHMETTÄ TALOUDESSA ON TEKEILLÄ: OSA 2

 Kassavirtablogi 5.11.2020/Juha Vikman

MITÄ IHMETTÄ TALOUDESSA ON TEKEILLÄ: OSA 2

 

Rahamarkkinat ja

luottamuksen kuilu

 

Kassavirtablogin Mitä ihmettä? -sarjan ensimmäisessä osassa pohdiskelimme taloustieteilijä Bengt Holmströmin kanssa valtion velkaa ja sitä, mikä olisi velkaantumisen ”oikea” määrä. Mutta miltä asia näyttää pankkien silmin? Pankithan ovat tunnetusti elintärkeä sovite yritysten tai kuluttajan ja rahamarkkinoiden välillä.

”Rahan painamisesta” ja ”setelirahoituksesta” puhutaan paljon, mutta näiden termien yhteys arkitalouteen ja omaan pankkitiliin on epäselvä jopa monille rahaa työkseen käsitteleville ihmisille. Mitä rahan painaminen ja setelirahoitus oikein ovat ja mitä tämä rahan taikominen ilmasta tarkoittaa? 

Päätin lähettää ihmettelevät kysymykseni Nordean varatoimitusjohtajalle Ari Kaperille.

Suomessa valtiolla on velkaa noin 140 miljardia euroa, siis noin 60 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tästä on oltu huolissaan, mutta samaan aikaan maailmalla nähdään vielä selvästi raskaampaa velkaantumista.

Yhdysvalloissa velka suhteessa BKT:hen on yli 100 % ja Japanissa jopa yli 200Kysymys on kollektiivisesta luottamuksen kuilusta, joka on finanssijärjestelmän suurin uhka. Ja silloin tuhannen taalan kysymys kuuluu: Kuinka lähellä tämä kuilu on?

Mitä yksi Suomen johtavista pankkipäättäjistä ajattelee valtion velkaantumisen riskeistä ja luottamukselle rakennetun järjestelmän iskunkestävyydestä? Näin Kaperi vastasi.

 

Ari Kaperi, mitä rahan painaminen oikeastaan tarkoittaa?

”Lähtökohta on sinänsä yksinkertainen. Keskuspankeilla on toimivalta painaa seteleitä ja rahaa, joita välitetään pankkijärjestelmän kautta yhteiskuntaan.”

”Ennen vanhaan kyse oli pelkästään fyysisestä rahasta, mutta tämä perustehtävä pätee nykymaailmassakin, joka toimii käytännössä yksinomaan virtuaalisella rahalla, eli pankkitilillä näkyvänä saldona. Nykyisin keskuspankit ”painavat rahaa” ostamalla valtioiden ja riskittömien yritysten velkakirjoja, sekä rahoittamalla pankkeja turvaavia vakuuksia vastaan.”

”Suuret keskuspankit, esimerkiksi USA:n Federal Reserve, Euroopan keskuspankki ja Bank of Japan ovat ottaneet 2008 alkaneen finanssikriisin myötä erittäin aktiivisen roolin ja lisänneet valtavasti rahan määrää markkinoilla.  Ilman näitä toimenpiteitä rahamarkkinat olisivat menettäneet toimintakykynsä ja kriisin seuraukset olisivat huomattavan paljon vakavammat.  Sama ilmiö toistuu koronakriisissä.”

 

Miten nykyaikainen pankki hankkii rahoituksensa? Onko asiakkaitten talletuksilla enää oikeaa roolia, vai onko kaikki keskuspankkien numeroleikkiä?

”Pankkitoiminnan logiikka on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut täysin.”

”Aina 80-luvun loppupuolelle asti pankki hankki oman rahoituksensa asiakastalletuksina, jonka määrän se pystyi myöntämään lainoja. Muut rahoituskanavat olivat hyvin marginaalisia ja/tai erittäin kalliita. Nykyisin pankki etsii aktiivisesti lainakohteita, joista se luottaa saavansa lainat takaisin, ja hankkii oman rahoituksensa lainakysynnän mukaan.”

”Keskuspankkirahoitus on pankeille tärkeä rahoituskanava, mutta asiakastalletusten merkitys ei ole kadonnut. Eurooppalaisilla liikepankeilla asiakastalletusten osuus on noin puolet pankkien rahoituksesta. Loput hankitaan pääomamarkkinoilta, jossa lähinnä instituutiosijoittajat kuten korkorahastot, muut pankit tai eläkerahastot sijoittavat pankin liikkeelle laskemiin velkakirjoihin. ”

”Hyvä pankki pystyy hankkimaan lähes määrättömästi tällaista rahoitusta.  Keskuspankkirahoituksen rooli on normaalioloissa suhteellisen vähäistä, mutta se toimii tärkeänä takaporttina varsinkin kriisitilanteissa, jossa instituutiosijoittajien luottamus pankkiin tai pankkijärjestelmään on horjunut.”

 

Mutta pankissa olevalle rahalle ei ole fyysistä vastinetta?

”Pankki ei varsinaisesti luo uutta rahaa, koska sen pitää pystyä osoittamaan tallettajilleen, instituutiosijoittajilleen ja keskuspankilleen, että se pystyy maksamaan oman rahoituksensa takaisin. Se pystyy kuitenkin melko vaivattomasti hankkimaan rahoitusta, joka kattaa sen asiakkaiden tarvitsemien lainojen tarpeet.”

”Keskuspankkien aktiivinen rooli rahamarkkinoiden vakauden turvaajana toimii näin ollen koko rahoitusjärjestelmän ja siten myös yritysten rahoituksen perustana.”

 

Mutta mikä on oikea määrä velkaa pankin näkökulmasta? Onko valtioiden velkataakka jo liian suuri?

”Kysymykseen, onko maailmassa tällä hetkellä liikaa velkaa, ei ole olemassa vielä vastausta.  Jos lainanantajat uskovat nyt ja tulevaisuudessa, että saavat rahansa takaisin, ongelmaa ei ole.  Mitkään taloudelliset tunnusluvut tai raja-arvot eivät siihen anna vastausta.”

”Rahan lainaamisessa on aina kysymys luottamuksesta, eli siitä että lainanantaja luottaa saavansa rahansa velalliselta takaisin. Tämä pätee niin mikro- kuin makrotaloudessa, koskee niin kotitalouksia ja yrityksiä, kuin myös pankkeja ja valtioita.”

”Velka sinänsä on tehokkaan taloudenpidon keskeinen elementti. Sen avulla voi tehdä investoinnit ennen kuin oma kassavirta tekee ne mahdollisiksi; sen avulla pystyy vivuttamaan oman pääoman määrän ja tuoton suuremmaksi, ja sen avulla päästään yllättävien tapahtumien yli. Velallisen pitää vain aina varmistaa se, että lainanantajalla ei ole tarvetta puuttua asioiden kulkuun.”

 

Mutta entäs joidenkin valtioiden jättisuuret velat, jotka ovat kaksin- ja jopa kolminkertaisia Suomeen verrattuna?

”USA:n ja Japanin valtiot ovat pystyneet helposti rahoittamaan valtavat alijäämänsä yksinkertaisesti siksi, sijoittavat uskovat takaisinmaksuun.”

”Runsaan rahoittamisen taustalla on kuitenkin suuri huoli – jos usko velallisten kykyyn lainojen takaisinmaksuun heikentyy laajasti ja samanaikaisesti, kaikki haluavat saatavansa heti takaisin. Silloin yksittäisen yrityksen tai valtion vahva talousasema ei riitäkään”

”Ongelma on se, että luottamuksen kehitystä on mahdoton ennustaa.  Se on samaan aikaan yksilöllistä – siis lainanantajan ja velallisen välistä – ja kollektiivista, jolloin suuri joukko lainanantajia tulkitsee tilanteen saman lailla.”

”Jälkimmäinen tilanne on hyvin vaarallinen, koska silloin yksittäisen velallisen tilanne ei välttämättä ole ratkaiseva.  Kollektiivisen tulkinnan riski on luonnollisesti viime vuosina kasvanut, koska velkaa ja sitä kautta lainanantajia on huomattavasti enemmän kuin ennen ja koska olemme eläneet hyvin pitkän epävarmuuden ajan. Se alkoi vuonna 2018, ja lisäksi pandemia on kasvattanut vahvasti tätä epävarmuutta.”