perjantai 27. maaliskuuta 2020

Selviytymisen uusi väline: säilymislaina

Juha Vikman
Selviytymisen uusi väline: säilymislaina


Koronakriisin keskellä kuuluu yhä selkeämmin vaatimus: ”Yritykset tarvitsevat käyttöpääomaa!” Tavallaan kyllä, mutta käyttöpääoma on toimiva termi silloin, kun puhutaan yrityksen rahoitustarpeista normaaleissa olosuhteissa. Nyt olosuhteet ovat vähintäänkin poikkeavat.
Sodan aikana pidettiin jumalanpalveluksia ja ravintolat saivat olla auki. Nyt ei. Monelta yritykseltä on estetty viranomaismääräyksillä tai poikkeuslainsäädännöllä liiketoiminnan harjoittaminen. Tulot loppuvat jopa käteiskaupassa ja palveluissa heti.
Tilanne vaatii, että tarvitsemme uuden rahoitusluokan – säilymisrahoituksen.

Mikä käyttöpääoma on? Yritys maksaa palkkoja ja sivukuluja, ostaa materiaaleja ja palveluita, järjestää tilat ja laitteet ennen kuin se voi valmistaa, myydä ja saada asiakkaalta maksuja kassaan. Tätä menojen ja myynnin erotuksen (kassasta-kassaan -sykli) aiheuttamaa rahantarvetta kutsutaan käyttöpääomaksi. Englanniksi se on working capital.
Koronamaailmassa yrityksiltä puuttuvat lähitulevaisuuden kassaanmaksut kokonaan tai osittain, eikä tätä pystytty tietenkään ennakoimaan. Kassavirta on negatiivinen: henkilöstö, kiinteät kulut ja tilatut materiaalit aiheuttavat maksuja kassasta. Lisäksi myyntisaamiset eivät tule kassaan ennakoidusti.
Kukaan ei osaa arvioida milloin seuraavat kassaanmaksut tulevat. Kriisin kestosta ei voi tehdä mitään luotettavaa ennustetta.
Turvatakseen kassavarat joustamattomiin kuluihin ja vanhojen ostojen maksuihin, pitäisi kaikki kulut leikata. Mutta samalla menetettäisiin tulevaisuuden liiketoiminnan tekemisen edellytykset – ihmiset, tilat, tavarantoimittajat. Vaikka yritys saisi lyhennysvapaan, se ei lisää maksuja kassaan yhtään.
Siksi tarvitsemme käyttöpääoman tilalle uuden pääomaluokan ja sille reunaehdot.

Ehdotukseni on, että luomme säilymispääoman (staying capital) käsitteen. Säilyminen tarkoittaa yksinkertaisesti hengissä ja bisneksessä säilymistä.  Säilymislainalla turvataan, ettei yhtiön tarvitse kassakriisin takia hakeutua saneerausmenettelyyn tai konkurssiin.
Lainan määrä voisi olla edellisen tilikauden neljän tai kuuden kuukauden kiinteitä kuluja vastaava summa. Kiinteitä kuluja ovat siis esimerkiksi henkilöstökulut, vuokrat ja korkokulut.
Säilymislainalle ei tehdä myöntämishetkellä lyhennyssuunnitelmaa. Sen laatii valtio sitten, kun akuutti kriisi on ohi. Yrittäjän näkökulmasta säilymislaina on tuen ja lainan välimaastossa.
Lainan myöntämiselle ja takaisinmaksulle on poikkeavat säännöt. Valtio takaa lainan. Säilymismislaina poistaisi pankinjohtajan huolen siitä, riittääkö aikaisempi lyhennysten lykkäys ja mahdollinen lisärahoitus kriisin yli. Lainan myöntämisen tarkoitus on säilyttää yhtiö siinä tilanteessa kuin se oli ennen kriisiä, niin pitkään kuin poikkeustila kestää. Arviot kriisin kestosta voi silloin sivuuttaa.
Esitin säilymislainasta seitsemän kysymystä pitkäaikaiselle Finnveran ex-aluejohtajalle Seppo Tyynelälle, joka tuntee läpikotaisin julkiset rahoitusjärjestelmät ja yritysten todellisuuden.



Seppo, minkälaisen toiminnallisen vääristymän koronakriisi synnyttää?
Kun talous pysähtyy, hyvät ja huonot yritykset joutuvat samaan kurimukseen. Normaalitilanteessa markkinat hoitavat huonot pois. Nyt kaikilta tuloslaskelma pettää ja tase ratkaisee, kuka jatkaa.
Palveluiden ja kaupan sektorilla tämä tarkoittaa, että suurten kotimaisten ja kansainvälisten ketjujen tyttäret ja toimipaikat jäävät henkiin. Monelle 190 000 yksinyrittäjälle nousee seinä eteen. Kun elinkeinovapaus kumotaan, vaikka hetkeksi, niin kädestä suuhun elävät PK-yritykset eivät pysy pystyssä.

Mitkä olisivat säilymisrahoituksen kolme tärkeintä ehtoa?
Rahoitusehdot pitäisi saada hyvin erilaiseksi kuin perinteisessä käyttöpääomalainassa on. Lainan tulisi olla vakuudeton kaikille, omavelkaisia takauksiakaan omistajilta ei saisi käyttää.
Säilymislainan korko olisi ensimmäisenä vuonna nolla. Jos lainaa pystytään lyhentämään, korko pysyy nollassa. Kesto voisi olla viisi vuotta. 
Jos ensimmäisen vuoden jälkeen lyhentäminen ei onnistu, korko nousee 0,5 % vuosittain. Erillisellä hakemuksella (kuten entisissä Tekes-lainoissa) laina voidaan painavin syin ja ehdoin akordoida.
Tämä laina ei saa maistua yrittäjän suussa lainalta, koska monella lainaa on jo aivan tarpeeksi. Yrittäjät kokevat, että syy vaikeuksiin ei ole heidän ja ajattelevat, että eihän työttömällekään tarjota vaikeuksiin lainaa.  Meillä elää sitkeästi sinänsä terve periaate, että ”syömävelkaa” ei oteta. Mutta sitähän tässä nyt tarvitaan, syömävelkaa.

Jos käyttöpääoman sijaan käytettäisiin termiä säilymisrahoitus tai säilymispääoma, miten tämä muuttaisi pankinjohtajan arviota asiakkaan tilanteesta?
Pankkien kanssa tässä varmaan on isoja haasteita. Finnveran, siis valtion vastuu rajoittuu nyt maksimissaan 80 % lainasummasta. Mistä otetaan puuttuva 20% vakuus, jos nykyisissä vastuissa ei ole vakuusreserviä? Korko ja takausprovisio ovat isoja ongelmia. Lisäksi näyttää juuri nyt, että pankkien luotonantoa rajoittavat pankkien jälleenrahoituksen suuret vaikeudet. Jokainen pankki toimii nyt oman ”raaka-aineensa” varassa.
Samoin pankkien reittaus on hyvin ongelmallista, kun halutaan nopeaa toiminta. Paras väylä olisi avata Finnveran lainahanat samaan tapaan kuin aikoinaan Keran suhdannelainoissa. Koko riskinotto olisi silloin valtion kontolla. Pankeilta edellytettäisiin nykyisten lainojen lyhennysten lykkäyksiä ja joissakin tapauksissa korkojen kohtuullistamista samalla, kun Finnvera myöntää lisälainaa.

Miten tämän järjestelyn pitäisi näkyä kirjanpidossa?
  Omana eränään taseen vastattavissa; oman pääoman alapuolella, mutta ennen vierasta pääomaa. Kirjanpitoasetukseen pitäisi saada tästä muutos.

Mitkä tällaisen järjestelmän kustannukset voisivat olla?
Kustannuksia syntyy rahoituksesta. Finnvera nostaa lainat kansainvälisiltä markkinoilta Suomen valtion takauksella ja saa sen samalla korolla kuin valtio. Korko on siis olematon.
Luottotappioita syntyy varmasti ja ne ovat samaa luokkaa kuin suhdannelainoissa syntyi. Ne eivät olleet kuitenkaan kohtuuttomia 1990-luvulla ja finanssikriisin hoidossa. Henkilöstökuluja tulee, Finnvera rekrytoi jo nyt noin viittäkymmentä henkilöä hoitamaan laina- ja takausohjelmien järjestelyitä.
Mutta jos yritykset eivät saa rahoitusapua nopeasti, ne häviävät heti. Loppujen lopuksi lasku siitäkin tulee veronmaksajille. Lasku on pienempi, jos toimitaan nopeasti ja riittävällä volyymillä.

Mitä tämä antaisi yrittäjälle rahan lisäksi?
Apua hahmottaa valtava taloudellinen ongelma. Samalla yrittäjä saa henkistä tukea, kun joku ratkoo hänen kanssaan selviytymispolkua.

Onko mahdollista, että järjestely voisi vääristää kilpailua markkinoilla?
Tässä pitää toimia samoin suhdannelainoissa – arvioidaan, ovatko yrityksen vaikeudet syntyneet koronaviruksen seurauksena vai jo ennen sitä. Tähän on olemassa vakiintuneita tapoja, kun yritysten taloushistoria on käytettävissä. Uusille, juuri aloittaneille yrityksille rahoituksen arviointi on normaalia evaluointia, jota on tehty pitkään.




tiistai 24. maaliskuuta 2020

Ylivoimainen este ei aina ole ylivoimainen

Esa Wuorenpää
Ylivoimainen este ei aina ole ylivoimainen


Koronaviruksen kaaoksessa syntyy suuri houkutus vedota sopimusten ns. force majeure -pykälään eli ylivoimaiseen esteeseen. Mutta vain harvat tietävät mitä ylivoimainen este tarkalleen tarkoittaa ja milloin se on aidosti ylivoimainen.
Ja yhtä harvassa on rahanarvoinen tieto siitä, että esteeseen vetoaminen voi aiheuttaa yllättäviä jälkiseurauksia. Pitkään jatkuva force majeure voi esimerkiksi joissain sopimuksissa aiheuttaa sen, että sopimus voidaan irtisanoa. 

Siis: Onko koronavirus automaattisesti ylivoimainen este?
Kyllä ja ei. Koronavirus ei sinällään ole ylivoimainen este, mutta sen seuraukset voivat muodostua sellaiseksi. Esimerkiksi viranomaisten määräämä matkustuskielto tai karanteeni voivat olla ylivoimaisia esteitä, mutta tämä ei ole itsestään selvää.
Lain lähtökohta on aina se, että osapuolen tulee noudattaa sopimustaan. Ylivoimainen este edellyttää, että asiassa täyttyvät seuraavat neljä kriteeriä.
Ensinnäkin esteet sattuvat sopimuksen teon jälkeen. Toiseksi niitä ei voitu ottaa huomioon sillä hetkellä, kun sopimusta tehtiin. Kolmanneksi esteiden pitää olla osapuolen vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa. Ja lopuksi: seurauksia ei olisi kohtuudella voinut välttää eikä voittaa.
Koronavirus täyttää varmasti ensimmäiset kaksi edellytystä, mutta viimeiset kaksi ovatkin hankalampia. Jos sopimus velvoittaa toimittamaan tuotteen tilaajan varastoalueelle ja alue ei ole karanteenissa, kolmas ehto ei täyty. Jos tuotteen voi toimittaa tilaajalle toista kuljetusreittiä ja siten välttää karanteenin, kolmas ja neljäs kriteeri jäävät täyttymättä.
Epidemia, joka vaikutti hetken ilmiselvältä tapaukselta, ei ollutkaan.

Force majeure -lauseke sisältyy kaikkiin vähänkin merkityksellisempiin sopimuksiin. Yleensä se on sopimuksen loppupuolella muiden standardiehtojen joukossa.
Asiakkaani käytti aikoinaan näistä sopimuksen loppusivujen ehdoista nimitystä hali-vili-voot. Hän ei halunnut niitä lukea vaan käski lakimiehen neuvotella ne sillä aikaa, kun hän oli saunassa. Olisi kannattanut lukea. 
Sopimuksien force majeure -lausekkeissa on monasti meidän kauppalaistamme poikkeavia tai sitä täydentäviä ehtoja. Epidemiatodellisuudessa ne voivat olla kaikkea muuta kuin yhdentekeviä.
Sopimuksissa on usein ehto, jonka mukaan sopimus on irtisanottavissa, jos ylivoimainen este jatkuu pitkään, esimerkiksi yli 60 päivää. Joskus on siis viisasta pitää asia omana tietonaan ja maksaa sopimussakot, jotta vastapuoli ei saisi sopimuksen irtisanomisoikeutta.
Jos taas sopimuksen peruutusmahdollisuudesta ei ole sovittu, se ei ole lainkaan peruutettavissa sen jälkeen, kun sopimuksen täyttämiseen on varattu kapasiteettia, henkilökuntaa tai alihankintaa. 
Eikä tässä kaikki. Kansainvälisten sopimusten loppupuolella on lähes aina määräys sovellettavasta laista ja siitä, sovelletaanko sopimussuhteeseen YK:n yleissopimusta kansainvälisestä tavaran kaupasta. Ulkomaisen lain soveltaminen voi johtaa erilaiseen ja ennakoimattomaan lopputulokseen. 
Ylivoimaiseen esteeseen vetoava vapautuu velvollisuuksista sopimuksen täyttämiseen sekä vahingonkorvauksiin. Käytännössä ilmoitus poistaa toimituksen viivästymisestä johtuvat viivästysmaksut ja sopimussakot.  Tämä edellyttää kuitenkin ripeää toimintaa, sillä, ilmoitus tulee antaa viipymättä tai sopimuksessa mainitussa ajassa. Jos ilmoitus taas viivästyy ilmaan hyvää perustetta, vapautus alkaa vasta ilmoituksen saapuessa sopimuskumppanille.
Sopimuksissa määritellään usein se, miten nopeasti ylivoimaisen esteen syntymisestä on ilmoitettava vastapuolelle. Varsin yleistä on, että asiasta on ilmoitettava kolmen päivän kuluessa esteen havainnoimisesta.

Jos yrittäjänä mietit mikä tästä vaikuttaa omaan sopimukseesi, aloita selvittämällä mitä tuli sovittua. Tuliko ylipäänsä pantua jotain paperille? Ja viimeistään nyt on aika lukea hali-vili-voot: mitä sovittiin ylivoimaisesta esteestä?
Jos sopimuksessa on käsitelty asiaa, siinä pitäisi olla vastaus neljään olennaiseen kysymykseen. Yksi: Mikä laukaisee ylivoimaisen esteen? Kaksi: Miten ja missä ajassa siihen tulee reagoida? Kolme: Onko sopimus irtisanottavissa esteen jatkuessa? Neljä: Jos kauppa on kansainvälinen, minkä maan lainsäädäntöä sovelletaan?
Kun yrittäjä on pöydän toisella puolella ja saa sopimuskumppaniltaan ilmoituksen ylivoimaisesta esteestä, tärkein neuvo on pitää pää kylmänä. Kuten sanottua, ylivoimaiseksi ilmoitettu este ei aina ole ylivoimainen. Kysy aina:
Täyttyvätkö sopimuksen tai lainsäädännön kriteerit? Olisiko ilmoittaja pystynyt kuitenkin täyttämään velvoitteensa, vaikka epidemia riehuu maailmalla.
Jos vastaus viimeiseen kysymykseen on kohtuudella ”kyllä”, tulee ilmoitukseen reagoida ripeästi ja kiistää ylivoimaisen esteen edellytykset.
On varsin tavallista, että force majeure -ilmoitus on aivan liian ylimalkainen. Kun se kiistetään, pitää vaatia täsmällisiä perusteita sille, miksi este on ilmoittajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ja miksi sen seurauksia ei voida välttää. Toisin sanoen epidemia sinänsä ei automaattisesti riitä syyksi, vaan todelliset syyt ovat sellaisia, että toimitus käy yksityiskohtaisesti mahdottomaksi.



keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Korona ja asioiden arvo

Juha Vikman 18.3.2020
Korona ja asioiden arvo

Koronaviruksella on ollut ennen kokematon vaikutus talouteen. Tämä koronaefekti on aiheuttanut mm. sen, että yritysten ja pörssiosakkeiden arvonmääritys on käynyt hyvin vaikeaksi, ellei mahdottomaksi.
Arvonmääritysmallit lähtevät tuottoarvosta, joka yhdessä substanssiarvon kanssa muodostaa yhtiön arvon. Perinteiset laskentamallit ovat nyt kädettömiä tai jopa valheellisia.
Jos käytämme perinteisiä laskentamalleja, niin käytännössä joudumme ensi vuodesta alkaen venyttämään kannattavuutta, liikevaihtoa ja kassavirran kasvua lähes mahdottomuuksiin, jotta arvonmäärityksen lopputuloksena olisi jotain järkevää.
Jos arvonmäärityksen ensimmäinen vuosi on 2020 ja tämän vuoden negatiivinen tulos otetaan diskontattuna nykyhetkeen mukaan, se painaa kohtuuttoman paljon, kun lasketaan tuottoarvon aikasarjan nykyarvoa. Kun korkotekijälle diskontataan tulevat tuotot, niiden painoarvo on niin suuri.
Mitä siis pitäisi ajatella arvonmäärityksestä juuri nyt?
Voisimme vaikka kokeilla ajatusta, jonka mukaan tämä vuosi yksinkertaisesti vedetään laskelmissa yli. Hyväksymme tulevan tappion henkiinjäämisen investointina ja sen jälkeen aloitamme tavallaan alusta.
Kuulostaa rajulta, mutta malttakaa, niin selitän.

Ensimmäisenä pitää kysyä, mikä investointi perimmiltään on. Kansankielellä se on merkittävä panostus, jotta saamme myöhemmin aikaan jotain liiketoiminnan kannalta merkittävää. Voimme halkoa hiuksia onko tässä kohtaa oikea sana investointi tai panostus, mutta ajatus ei muutu:
Vuosi 2020 on investointi selviytymiseen, ja kun tämä on jotenkin ohi niin alkaa panostuksen tuottojen kerääminen.
Start up -yritysten arvonmääritys on aina ottanut huomioon, että bisnes tarvitsee pitkäkestoisen perusinvestoinnin. Se vaikuttaa aluksi yhtiön nettovarallisuuteen, mutta ei negatiivisesti tuottoarvon laskemiseen. Tuottoarvo lasketaan sitten tulevien vuosien normaaliolosuhteissa tapahtuvasta kasvusta ja kannattavuudesta.
Tätä samaa ajattelutapaa pitäisi nyt soveltaa vakiintuneisiin yrityksiin. Vuoden 2020 liiketoiminta pitää tulkita kaikkien yritysten panostuksena tulevaisuuteen. Toisin sanoen irrotamme tuottoarvon laskennasta ensimmäisen vuoden, joka on siis tämä hurjasti negatiivinen 2020.
Tulkitsemme, että tämän vuoden tappio onkin vähennys yhtiön omasta pääomasta, ja laskemme sitten arvonmäärityksen kahden tekijän avulla. Toinen niistä on vuoden 2020 lopun ennakoitu nettovarallisuus ja toinen ovat vuosien 2021-202x ennakoidut tulokset. Näin saamme aikaiseksi realistisemman tilannekuvan siihen hetkeen, kun liiketoiminta alkaa elpyä ja patoutunut kysyntä alkaa purkautua.


Vielä kaksi muuta huomiota tilanteessa, jossa vääriä kiusauksia on paljon ja viileät ratkaisut tiukassa.
Yksi: Yhtiön pitää suhtautua omien osakkeiden hankintaan hyvin kielteisesti. Myös osinkojen maksussa on oltava pidättyväinen. Yhtiön maksuvalmiuden kaikki pelivara on varattava yhtiölle itselleen. Omien osakkeiden osto olisi perusteetonta ja vastuutonta varojen jakoa osakkaille tilanteessa, jossa elintärkeää on pelastaa maksuvalmius.
Elinikäisenä buffetistina en malta olla huomauttamatta miten oikeassa Warren Buffett on ollut, kun hän on varoitellut yhtiönsä viime vuoden suuren voiton epäolennaisuudesta. Yksi hänen perusajatuksistaan on se, että osakkeiden arvon heilahtelut ovat villejä, mutta pitkässä juoksussa merkityksettömiä. Harvoin heilahtelu on ollut näin äkkinäistä ja dramaattista, mutta asian ydintä se ei muuta.
Kaksi: Pitäkää huolta, että ette kevyin perustein myy nyt mitään sellaista, jolla on kriisin jälkeen arvoa liiketoiminnassa. Tämä tilanne tarjoaa mahdollisuuksia aktivoitua ostomarkkinoilla.

Käyttäkää yhtiön kassavaroja säästellen. Ehdottakaa velkojille ja tavarantoimittajille pientä alkumaksua ja joustavaa maksuaikaa. Nykytilanteessa on mahdollista, että velkojat viivyttävät kovien perintätoimien käyttöönottoa.

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Buffettin testamentti

Juha Vikman, 3.3.2020:

Warren Buffettin testamentti


·        Kun yritys tekee tulosta 81 miljardia dollaria, se hätkäyttää. Kun tuloksen takana on maailman menestynein sijoittaja Warren Buffett, joka avautuu omasta kuolemastaan, se hätkähdyttää vielä enemmän.
·        Buffettin superkonsernin Berkshire Hathawayn tulos on ollut pitkään eräänlainen markkinoiden mittatikku. Buffettin menestyksellinen kilpailu indeksejä vastaan on muodostunut otteluksi, jonka perusteella tehdään turhankin pitkälle meneviä johtopäätöksiä sekä Berkshirestä että markkinoista.
·        Tällä kertaa Buffettin odotettua, vuotuista osakaskirjettä leimasi sen lakonisuus ja maltillisuus, mutta Buffett ei olisi Buffett ellei mukana olisi hiukan piiskaakin.

Monialajätti Berkshire Hathawayn (BRK) tulos, 81 miljardia, on niin massiivinen, että sitä pitää katsoa hiukan kauempaa, jotta tajuaa sen suuruuden. Se on selvästi suurempi kuin Suomen valtion budjetti; jos tätä tulosta jaettaisiin käteisenä tuhat euroa sekunnissa, sen jakamiseen menisi lähes kolme vuotta.
Mutta paljonko tämä tulos oikeasti oli, 24 vai 81 miljardia dollaria?
Buffettin ja BRK:n oman laskentatavan mukaan tulos oli 24 miljardia, ja tätä lukua Buffett on toistuvasti kehottanut seuraamaan. Tässä summassa ei ole otettu lukuun arvonmuutoksia, joita amerikkalainen kirjanpitokäytäntö (GAAP) vaatii huomioimaan, ja arvonmuutoksilla korjattu tulos on siis 81 miljardia.
Mutta miksi viralliset ohjeet vaativat raportoimaan tuloksen, joka ei ole omistajankaan mielestä totta? Se herättää tavallisessa sijoittajassa herkästi tunteen, että onko missään tuloksen laskennassa mieltä, jos vuodesta toiseen tulokset heittelevät kymmeniä miljardeja  – siis tuhansia miljoonia. 

Siis: Olisiko tulos totta, jos Buffett olisi myynyt kaikki osakkeen viime vuoden viimeisenä päivänä? Olisiko tuosta myynnistä menneet verot huomioitu tuloksessa? Jossain on varmasti näitä koskevat säännöt, mutta osakkeenomistajalle tilanne on vähintäänkin hämmentävä. Noin 57 000 000 000 dollarin eroa on vaikea käsittää. 

Omahan oraakkeli on tällä hetkellä 89-vuotias. Hänen terveydentilaansa on seurattu tarkoin ja yhtiökokouksissa häneltä tiedustellaan toistuvasti mitä tapahtuu hänen jälkeensä. Buffett on yleensä kuitannut tämän huumorilla, kääntynyt Omahan yhtiökokouksen lavalla yhtiökumppaninsa Charlie Mungerin puoleen ja kysynyt:
”Charlie, onko meillä suunnitelmissa kuolla lähiaikoina?”
”Ei”, Munger vastaa ykskantaan ja hörppää Cherry Cokea.
Nyt Buffett antaa kysymykseen suoran vastauksen.
”Yhtiönne on sataprosenttisesti valmistautunut lähtöömme”, hän kirjoittaa. Hän avaa testamentissaan, että hänen hallussaan olevat BRK:n osakkeet palautetaan markkinoille seuraavan 12-15 vuoden aikana tavalla, joka mahdollisimman vähän häiritsee yrityksen toimintaa ja osakkeen arvon luonnollista kehittymistä.
Testamentin avaaminen osakkeiden siirtymisen osalta osoittaa minusta syvää kunnioitusta osakkeenomistajia kohtaan. Tämä on älykäs, sujuva tapa vastata jatkuviin kyselyihin eläkkeelle jäämisestä. Buffett on varmasti turhautunut uteluihin omasta luopumisestaan, kun hänellä itsellään olisi vielä halua ja kykyä jatkaa ja tulos on hyvä. 
Sen sijaan kirjeessä ei ollut mitään uutisten suurista vakioaiheista, Kiinan ja USAn kauppasuhteista eikä virustautien vaikutuksesta talouteen. Jälkimmäistä Buffett sivusi sen verran, että vakuutti BRK:n olevan valmis kaikkeen, myös koronaviruksen aiheuttamaan kurssilaskuun. Toisaalta jos yrityksen kassassa on rahaa lähes 140 miljardia dollaria, varautuminen on hiukan keskimääräistä helpompaa.
Hän tuskin on valmistautunut täsmälleen siihen kurssilaskuun, joka on käynnissä juuri nyt, mutta "jäsenkorttikapitalistina" hän ei epäröi käyttää tilannetta hyväkseen. 

Buffett palaa vanhaan suosikkiaiheeseensa, kertyviin voittovaroihin ja niiden potentiaaliin. Paljonko niistä on tähdellistä jakaa omistajille osinkona?
Kysymys on siitä, minkälainen luottamus osakkeenomistajilla on liikkeenjohdon kykyyn käyttää voittovarat bisneksen kasvattamiseen. Hän saa tukea taloustieteilijä John Maynard Keynesiltä, joka sanoi eräässä 20-luvun kirja-arviossaan, että ”hyvin johdetut yhtiöt eivät, pääasiassa, jaa osakkeenomistajilleen kaikkia hankkimiaan voittoja”.
Toisin sanoen yhtiöt, jotka uskaltavat panostaa, eivät jaa kaikkea osinkona. Se vaatii kanttia ja itseluottamusta. Se on sama kuin sanoa: ”Me saamme nämä rahat tuottamaan paremmin”.
BRK on tunnettu siitä, että se ei jaa osinkoja. Samoilla linjoilla sen kanssa ovat Google ja Facebook, joiden kassa on jo järkyttävän kokoinen. Mutta toisaalla on huikean menestynyt Apple, johon Buffettkin uskoo, joka kyllä maksaa osinkoja ja ostaa omia osakkeitaan. 
Olen ihmetellyt joidenkin maailman parhaiden yhtiöiden kasvuvauhtia verrattuna suuriin, pitkäaikaisesti menestyviin suomalaisiin yrityksiin. Suomessa mikään iso yhtiö ei kasva lähellekään vastaavaa vauhtia. Meillä ei myöskään ole yhtiöitä, jotka julkisesti lupaisivat panostaa toimintaan ja pidättäisivät voittovarat omassa pussissaan. Onko tämä itsetuntokysymys? Bisneskulttuurikysymys?
Voi olla Suomessa johto arvioi, että on hiukan liian hankalaa selittää osakkeenomistajille, ettei osinkoa jaeta lainkaan, koska ”tavoitteemme on kasvattaa tulosta 30-50 %, tai liikevaihtoa 20 %”.

Buffett otti kantaa myös yritysten hallituksiin ja niiden rooliin. Hän puhuu ”spanieleista” ja ”pitbulleista”, jotka ovat hauska kielikuva tutulle teemalle: Uskaltaako hallitus ottaa sen roolin, joka sille kuuluu.
Pitbulleilla Buffett viittaa itsenäisiin, aggressiivisiin hallituksen jäseniin, jotka dominoivat osaamisellaan ja kokemuksellaan hallituksia. Hän voi tarkoittaa myös ns. aktivistisijoittajia, joiden tapana on usein hankkia 1-3 % yhtiön osakkeista, vaatia paikkaa hallituksesta ja laittaa sitten tuulemaan. Idea on kuitenkin sama, he eivät tunteile eivätkä kaveeraa toimivan johdon kanssa. He ovat taistelukoiria, joiden leuat eivät päästä irti vaikka mitä tekisi.
Spanielit tulkitsen vastaavasti pehmeiksi ja ehkä mukavuudenhaluisiksi hallituksen jäseniksi, jotka syövät toimitus- tai pääjohtajan kädestä. Tosin tässä kohtaa voisi esittää perustellun vasta-argumentin, onko tässä ongelmaa silloin, jos pääjohtaja on huomattavan kyvykäs, jopa kyvykkäämpi kuin hallituksen jäsenet yhteensä?
Joka tapauksessa hallituksen jäseniltä vaaditaan aina toimitusjohtajan haastamista. Oletko sinä spanieli vai pitbull?

Buffettin tämänvuotinen kirje oli vain 13-sivuinen, kun sen ”normaali” mitta on ollut joskus jopa 30.
Kirje oli niin lakoninen, että sen tulkinta oli hetkittäin jopa työlästä ja konkreettisten ohjauksen löytäminen vaikeaa. Buffett tuli avuksi ja avasi aihetta lisää CNBC:n seuraavan maanantain haastattelussa.
Kirjeeseen ei sisältynyt tunnustusta siitä, että BRK:n sijoitusfilosofia olisi murentunut, koska se ei enää lyönyt S&P500 -indeksiä. Tämä teema oli paljon esillä mediassa juuri ennen kirjeen julkistusta. Buffett ei myöskään liputtanut suuria sijoitusvirheitä kuten hän toisinaan on tehnyt.
BRK:n osakeomistuksista odotettiin turhaan paljastuksia tulevista hankinnoista tai realisoinneista.
Berkshiren 15 suurimman pörssiomistuksen osakkeiden markkina-arvo on 248 miljardia dollaria. BRK on ostanut Applen osakkeita 35 miljardilla, keskihintaan 141 USD, ja näiden osakkeiden arvo oli vuoden viimeisenä päivänä noin 74 miljardia. Hankintahintaan nähden Apple-sijoituksen arvo on noussut huimat 109 %.
Sijoituksia kommentoidessaan Buffett viittaa shakin entiseen maailmanmestariin Bobby Fischeriin. ”Jos on shakkiammattilainen”, hän huomauttaa, ”kannattaa pelata rahasta vain shakkia.”
Tulkitsen tämän lausunnon piensijoittajan näkökulmasta niin, että sijoitukset pitää valita vain niistä kohteista, joiden toimialan aidosti tuntee. Huippuälykäskään ihminen ei automaattisesti tunne vieraiden pelien logiikkaa.

Vinkkejä sijoittamiseen saa kaikkialta, mutta niiden laatu vaihtelee ja oikeiden neuvojen tunnistaminen huonoista on hankalaa. Siksi oikeiden vihjeiden sijasta kannattaa edelleen keskittyä isoon kuvaan, sijoittamisen filosofiaan.
Buffettiin kirjeet ovat itsessään johdonmukaisin tuntemani sijoitusfilosofia. Hän itse omistajana tai minä BRK:n osakkeenomistajana emme ole joutuneet pysyvästi perääntymään.
Buffett kuvaa omaa pitkäjänteisyyden filosofiaansa näin: 
Emme Charlien kanssa pidä 248 miljardia kokoelmana osakemarkkinoiden vedonlyöntejä – lyhyitä suhteita, jotka katkeavat, koska ”The Street” muuttaa käsityksiään, ”missaamme” tuottoja, arvelemme keskuspankin tekevän jotain, politiikassa tapahtuu liikahdus, ekonomistit ennustavat tai mitä tahansa päivän listalle nouseekaan.”
BRK raportoi aina tulokset korkojen, poistojen, verojen, palkkioiden ja järjestelykulujen jälkeen. Ne ovat kaikki sinänsä ikäviä, mutta hyvin todellisia kuluja, joita toimitusjohtajat ja Wall Street joskus yllyttävät sijoittajia unohtamaan.
Tämä pitkä sihti oli ydin Matti Apusen kanssa kirjoittamassamme kirjassa Hyvä omistaja: Mitä suomalainen PK-yrittäjä voi oppia Warren Buffettilta (2018). Olen vuosi vuodelta vakuuttuneempi, että Berkshire Hathawayn miljardimittakaavasta huolimatta Buffettin ohjeet toimivat loistavasti myös ja nimenomaan pk-yrittäjälle ja piensijoittajalle.